Tiipiin rakennus

Tiipiin rakennus alkoi kankaan mallin piirtämisellä ja leikkaamisella. Kankaan mittasuhteet puolitettiin ja piirros tehtiin suureen purjeeseen koulun käytävällä, kun luokassa ei tila riittänyt.


Seuraavaksi oli edessä tukipuiden hankinta. Päädyin pyöreisiin melko kevyisiin tukirakenteisiin, jotta tiipiitä olisi helppo kuljettaa koulusta toiseen. Tukipuut ovat 240 cm pitkät ja niin jouduimme vielä lyhentämään kangasta 20 cm, jotta mittasuhteet täsmäisivät. Teknisen työn seitsemäsluokkalaiset porasivat meille reiät puihin 20 cm päistä. Reikien läpi pujotettiin juuttinaru. Alaosan naru määräsi tiipiin kehän ja yläosan naru kiristi puut yhteen.

Leikkasimme samasta kankaasta suikaleita, joista ompelimme kiinnitysnarut sisä- ja ulkopuolelle. Käytimme ompeluun karhunlankaa ja samanlaista siksak-ommelta, kuin purjekankaassa muutenkin oli.
Tukipuiden välit sommiteltiin sopiviksi ja telttakangas kiinnitettiin puihin. Päätimme jättää tarkemmat oviaukkoleikkaukset tekemättä ja käyttää suurempaa oviaukkoa, jotta valoa ja ilmaa pääsisi telttaan kuvauksissa enemmän.






Tiipii sijoitettiin lukion kirjastoon. Kirjastossa on avara tila ja suuri ikkuna. Kirjastossa tiipii olisi myös sekä kuvataiteen, että ilmaisutaidon käytössä. Valot sijoitettiin molemmin puolin tiipiitä tukemaan luonnonvaloa.


Kuvaukset aloitettiin viikolla 44. Kuvaustilanteet ovat jännittäviä. Kertojaa jännittää aina, mutta kummasti se jännistys siitä laukeaa tarinan myötä ja tarina vie mennessään sekä kertojaa, että kuulijoita. Tekniikkaa on paikalla aika paljon. Mukana kulkevat stillkamera, koulun DD videokamera dokumentoinnissa ja lisäksi tarinat myös äänitetään pelkkänä äänitiedostona. Suurin ja hienoin on tietenkin Kotkan kulttuuriasiainkeskuksen HD kamera.

Tarinalle kasvot

Teksti voi olla kuva. Teksti voi olla tekstuuria. Tutkimme kuvataideryhmässä omakuvaa tarinan avulla. Kirjoitimme tarinaa, jota myös tarinatiipiissä tulisimme kertomaan. Valokuvasimme ensin kasvot ja piirsimme suurelle kierrätyspaperille hahmotellen omakuvan dataprojektorin suurentaman kuvan avulla. Työstimme kuvaa vain mustavalkoisin välinein, mutta välineet olivat moninaiset: tussi, lyijykynä, sivellin, liitu, hiili jne.


Teksti kulkee ääriviivaa pitkin pienenä tuskin huomaamattomana kirjainten jonona. Varjostuksissa teksti tummuu, suurenee, muuttaa muotoaan. Hiuksissa hulmuaa suuria avoimia kirjaimia mustan lomittuessa valkoiseen. Tarina muuttuu. Toisella kerralla tarina kulkeekin eri reittiä. Jokin yksityiskohta korostuu joku toinen jää kuvasta pois. Jokin tila saa lisää värejä - muistumia tulee vähitellen lisää. Tarina rikastuu. Omakuva rikastuu.

Kuvat ovat vielä kesken. Julkaisemme valmiita kuvia myöhemmin.

Tarinamatto

Kuulin Helsinkiläiseltä kollegaltani projektista, jossa oppilaat olivat kutoneet kangaspuilla omaelämänkerrallista mattoa. Kun aloitimme tämän oman tarinatiipiimme ajattelin, että kyllä siellä tarinatilassa matto pitäisi myös olla. Yhteistyönä saataisiin mattoon monta tarinaa ja tiipiiseen pehmeä tarinamyönteinen pohja.

Totesin, että virkkaamalla maton teko olisi helpointa luokkatilassa, jossa ei kangaspuita ole. Pyöreä muoto sopisi tiipiin pohjalle hyvin. Netistä löytyi taas hienosti matonteko-ohje ja oppilaat toivat heti ensimmäisellä kurssiviikolla omia vanhoja trikoopaitojaan matonkuteiksi.

Matto on kulkenut jo mukana kotiinkin ja rakentuu yhden "paidan" päivävauhtia. Äidinkielen ilmaisutaidon ryhmä liittyi myös joukkoomme mattotalkoisiin ja niin tarinoita tulee lisää pohjaksi hyvälle tunnelmalle tarinatiipiiseen.

Kamera!......Käy!

5.10.2010 Marjut Komulainen kävi opettamassa meille HD -kameran käyttöä. Kävimme läpi sopivat kuvakoot, kameran tekniikan, valaistuksen tarkastamisen, kamerajalustan käytön, kameran käsittelyn, alku- ja loppuvalmistelut. Jokainen kuvaaja pääsi kosketuksiin kameran kanssa. Meille jäi avuksi vielä kirjalliset kamerankäytön ohjeet ja kameran käyttöopastus dokumentoitiin koulun DD- kameralla mahdollista myöhempää kertausta varten.

Tärkeintä kuvaajan roolissa on kuitenkin kuunteleminen. Kuvaaja asettuu mahdollisimman lähelle kameraa samalle tasolle kertojan kanssa. Kuvaaja kuuntelee hiljaa kertojan tarinan ja nyökyttelee ja seuraa kiinnostuneena tarinan etenemistä. Kuulluksi tuleminen on tärkeää. Kuvan kannattaa olla puolilähikuva, jossa kertojan ajatukset vielä näkyvät kuten Marjut Komulainen kuvarajauksen osuvasti perusteli.

Lukiolaisten kesken kuvaaminen tapahtuu pareittain siten, että ensin toinen kertoo ja toinen kuvaa ja sen jälkeen osat vaituvat. Kuvaustilanteessa nauhoitetaan lisäksi pelkkää ääntä Mb3 -tiedostona koulun Zoom H2 äänittimellä. Osa ryhmäläisistä toimii dokumentoinnin parissa valokuvaten, videoiden ja äänittäen. Kuvauksiin on varattu teltan teon jälkeen 2 viikkoa.

Tiipiin suunnittelua

Tiipiiseen löytyi heti kaavat. Teko-ohjeita oli siinä ohessa hieman, mutta niitä olisi sovellettava ja mittojakin täytyi puolitella. Ohjeen tiipiistä tulisi 5,5 m korkea. Meille riittäisi puolet tuosta korkeudesta.Tiipiin tulisi olla tarpeeksi iso, jotta sinne matuisivat kamera jalustoineen, kuvaaja ja tarinan kertoja. Korkeus olisi oltava sopiva normaaliin luokkatilaan ja materiaalin olisi hyvä läpäistä valoa, jotta videokameralla saisi hyvälaatuista kuvaa eikä valokalustoa tarvitsisi tuoda tiipiin sisään tiaa kuumentamaan.

Langinkosken lukiossa on ympäristöpainotus ja myös kuvataiteessa pyrimme materiaalivalinnoissa kestävän kehityksen ratkaisuihin. Käytämme paljon kierrätyspaperia ja muita kierrätettyjä materiaaleja taiteen tekemiseen. Mietiskelin erilaisia mahdollisuuksia suurien kankaiden löytämiseksi ja mieleeni nousivat purjeet. Purjeiden kestävä materiaali sopisi tarpeisiimme ja suuresta purjeesta saisimme leikattua yhtenäisen muodon tiipiin kankaaksi. Otin yhteyttä Kotkan Pursiseuraan, jossa tarpeeseemme vastattiin heti myönteisesti ja vanhoja purjeita alkoi löytyä. Kävin noutamassa ensimmäiseltä lahjoittajalta kolme suurta purjetta, joista yksi oli kuin tehty tähän tarpeeseemme. Ohut, kestävä kangas oli puhdas valkoinen ja koko oli juuri oikea! Kiitos Kotkan pursiseuran ystävällisille purjehtijoille! Jatkossa muille purjeille on jo käyttöideaa sekä Langinkosken lukion, että Kotkan Lastenkultturikeskuksen materiaalina.

Tarinatiipiin idea

Marjut Komulainen kymenlaakson elokuvataiteen läänintaiteilija otti minuun yhteyttä keväällä 2009 ja kysyi olisimmeko Langinkosken lukiossa kiinnostuneita YLE:n Lönnrot 2017 projektista. Projektissa kerätään suomalaisten tarinoita tästä ajasta. Tarinan kertomisen ja kuvataiteen yhdistäminen alkoi mielessäni elää heti ja sovimme projektin alkavaksi syksyllä 2009.

Lukiomme äidinkielen opettaja Hannele Ambrusin oli myös kiinnostunut ja tuli mukaan projektiin lukion ilmaisutaidon ryhmän kanssa. Yhdessä ideoimme Langinkosken lukioon sopivaa nuorten tarinoiden keruumuotoa toteutettavaksi lukion toisen jakson aikana. Yhteistyöhön lähtivät mukaan myös Pihkoon alakoulun ensimmäinen luokka ja Vinkkiverkko-hanke.

Innoitus tarinatiipiiseen tuli YLE:n projektiin liittyvästä Tarinateltasta. Tiipiin koko ja muoto sopisivat koulujen projektiin paremmin, joten tiipiin suunnittelu ja materiaalin keruu saattoi alkaa.

Tässä blogissa seurataan projektin kulkua sanoin ja kuvin. Tarinat tarvitsevat tilan syntyäkseen ja tullakseen kuulluksi. Aloitamme luomalla tilan kuuntelulle.